Innostuin maalaamaan helmiäismaaleilla.
Vähän on outoa taidetta tää tämmönen värien sotkeminen.
Ennemminkin tää on ollu mulle eräänlaista taideterapiaa.
Puran tunteeni tauluihin, palettiveitsellä sotken värejä hirveellä vimmalla, niin että välillä taulutkin tippuu telineestä :D
Usein en edes tunnista tunnetta, jonka maalaan. Mut jotenkin olo helpottaa kun on saanut taulun valmiiksi.
Nää on myös hyvin valovoimaisia teoksia. Kun niitä eri suunnista vilkuilee, ne hohtaa.
Monipuolista valovoimaisia värikästä outoa taidetta.
Vielä kun tunnistaisi ne tunteet, joita purkaa..
Joissakin töissä oon tunnistanut tunteen, useimmissa en. Ainakaan vielä.
Tää kuvaa ahdistusta.
Valuvaa, repivää ahdistusta.
Se on synkkä valovoimaisuudestaan huolimatta.
Miehenikin ahdistui kun tämän näki :D
Tää on samaa sarjaa edellisen kanssa.
Irti todellisuudesta. Hukassa.
Epävarmaa hapuilua sekavine tunteineen.
Jotenki outo.
Tää kuvaa henkistä väkivaltaa.
Kuinka se järjestelmällisesti tuhoaa.
Kuinka se pirstaloi itsetuntoa ja persoonaa.
Kuinka se lopulta rikkoo niin, ettei mikään ole selvää. Ja se vaan pahenee ja raaistuu ajan mittaan.
Vilkasta mielen liikettä vilkkaasta mielestä.
Voimakas tunne. Mut mikä tunne?
En saa siitä kiinni.
On siinä iloakin.. Elinvoimaa.
Aika erikoinen. Kuten sanoin, tää on outoa taidetta. Jos sitä nyt taiteeksi voi edes nimittää. Niin outoa se on.
